Hejssan taas! Eli oon ollu täälä nyt viikon verran, joka itseasiassa tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Ekaksi voisin kertoa että koulu alkoi torstaina, ja meidän täytyy siis koulussa pitää koulupukua, johon kuuluu vekkihame, polvisukat, kauluspaita ja kravatti.. :D Kuvamateriaalia tästä upeasta ilmestyksestä tulossa tod. näk. maanantaina. Koulussa kun saavuin luokkaan kaikki taputti ja tytöt tuli heti tervehtimään. Pääasiassa nää kaks ekaa koulupäivää seurasin vaan mun luokkalaisia tyttöjä, koska olin tietty ihan pihalla kaikesta. Tunneilla on jumalattoman tylsää, koska en ymmärrä mm. mitään, mitä opettajat puhuu. Luokkakaverit onneksi osaa jonkin verran englantia, mutta tunnen oloni aika ulkopuoliseks. Mun koulussa on mun lisäks neljä vaihto-oppilasta, joten me vaihtarit ei oikeestaan enää herätetä sillätavalla huomiota. Se on tavallaan hyvä, mutta toisaalta taas huono asia. Huonoa siinä on se, että ihmiset ei oo niin kiinnostuneita puhumaan mulle. Kuten mun kontaktihenkilö sanoi, oppilaat ajattelee että niillä on jo oma kaveriporukka, ja ne ajattelee ettei ne oikeestaan tarvi enempää kavereita. Mun täytyy siis yrittää päästä johonki näistä kaveriporukoista. Siinä mulle sitte työn sarkaa.
Kotona täälä menee kohtalaisesti.. Alunperin Suomessa ajattelin etten välttis tulis toimeen hirveen hyvin tän mun nuorimmaisen veljen kanssa, mutta mä tykkään kaikista mun veljistä paljon. Isästä, joka ei siis asu täälä koska vanhemmat ovat eronneet, tykkään kans. Äiti taas... En tunne että olisin täälä kotona. Äiti on aikamoisen tiukka täti, ja ei puhu yhtään englantia. Äiti on jotenki kauheen kakspiippuinen ihminen. Asutaan n. 8km päässä keskustasta, ja äitin pitää heittää mut jos haluun mennä johonki, koska en saa mennä vielä yksin bussilla. Äiti haluaa että mä meen ulos, juhlin jne. Siitä mä pidän tässä. Mutta taas sitten.. Mun pitää joka päivä pedata mun sänky, jonka oon myös tehnyt. Velipoika sanoi tässä toissapäivänä että äiti oli sanonu että mulla on 15 päivää aikaa ruveta petaamaan sänky oiken. Olin todella hämmentyny ja loukkaantunukin. Sanoin sitte veljelle, että jospa näyttäisit kuinka se sitten pedataan oikein. No hän näytti, ja se on erittäin tarkkaa miten se tehdään. Myös äiti sanoi että jos valehtelen kerranki, se on mulle byebye.. En oo kertaakaan valehdellu mun perheelle. En pidä siitä että mua tavallaan uhkaillaan täälä. Se ahdistaa mua. Tuntuu että mikään mitä teen ei oo tarpeeksi hyvin tai oikein. Myös koska mahani ei ole tottunut täkäläiseen ruokaan vielä, se kipeytyy. Äiti on tehnyt siitä jumalattoman numeron, etten syö tarpeeksi. Oon yrittäny selittää asiaa, mun kontakti henkilökin, joka on aivan ihana ihminen, kerto hänelle espanjaksi siis mikä on homman nimi syömisen kanssa. Mutta ei näytä tehoavan, ruokailuhetkistä on tullu aikamoista etten jopa sanoisi painajaista. Ja asioita joista mun mielestä, olisi kiva itse päättää, kuten koska menen suihkuun ja milloin pesen hampaat, äiti sanoo koska mun pitää ne tehdä. En tunne oloani täälä kotoisaksi. No, se valituksesta.
Eileen tää saksalainen vaihtari Jojo kutsu mut jonkun sen kaverin luo, juhlimaan. Ensin näytti siltä etten voi mennä koska kyydit. Mutta loppujen lopuksi pääsin paikan päälle. Ei ollu montaa ihmistä ehkä kuus mun lisäksi, otettiin parit drinkit ja juteltiin. Oli kivaa. Talonomistajan äiti oli aivan ihana, se sano että oon tervetullut sinne koska tahanasa, vaikka toi oli tosiaan eka kerta ku tavattin. Tästä mä pidän chileläisissä. Oli siis loppujen lopuksi kiva ilta, ja oon huomannu yhen asian. Hirveen moni ei pidä mun nuorimmasta veljestä. Kaikki sanoo että se on nörtti, outo jne. Pääasiassa sen takia, ettei hän juo tai käy bileissä. Täälä on muuten hirveen ilkeitä lempinimiä ihmisille. Esim. yhtä kutsutaan dinosaurukseks, toista lehmäks ja mun veljeä taas pallittomaks... :D Se ei tykkää siitä lempinimestä, minkä kyllä ymmärrän. Mun käy sitä vähän sääliksi, mutta no can do.
Eli kaikki täälä on pääpiirteittäin hyvin, koitan katella miten toi tilanne perheen kanssa etenee ja sitten miettiä mitä teene.
Noh, ei muuta!